torstai 6. joulukuuta 2012

Khamboudiaa!

Kambodzan valloitus alkoi siirtymällä bussilla Laosin puolelta kohti Kratien kaupunkia. Rajalla toki venailimme pari tuntia, mutta miksi, sitä ei kukaan tiedä. Jatkobussia ei vain näkynyt! Jouduimme kävelemään "karanteenipisteen" läpi, jossa meiltä mitattiin kuume laserpyssyn näköisellä vehkeellä kaulaa kohti sohien. Kovin luotettavalta homma ei tosin vaikuttanut, Merjan ruumiinlämmöksi kun näytettiin hyvin paljon korkeampaa lukemaa kuin mitä itse mittarilla tulee mitatuksi. Ilmeisesti meidät todettiin tarpeeksi terveiksi ja pääsimme kävelemään eteenpäin. Saimme vihdoin passimme takaisin viisumin ja leimojen kera ja matka jatkui. Käytimme agentuuria ylitysviisumia varten, jolloin hintaa tuli 30$ per hlö mutta homma toimi ehkä nopeammin kuin vain itse ummikkona ympäriinsä hortoillessa. Lopuksi saavuimme Kratieen vain tunnin myöhässä meille ilmoitetusta aikataulusta!
Maisemat bussin ikkunasta katsottuina olivat samantyyppisiä kuin Laosin puolella, mutta bambumajojen sijasta talot olivat rakennettu laudoista.

Kratiessa torjuimme avuliaat "need room?"-miehet ja lähdimme kävelemään rantabulevardia pitkin. Löysimme itsemme Heng Heng 2-HOTELLISTA! Siis hotellista! Majoitus maksoi 7 dollaria yöltä. Sillä saimme ihanan siistin huoneen omalla kylpyhuoneella. Suihkusta tuli niin kuumaa vettä kuin vain halusi ja lakanat olivat puhtaan valkoiset. Sanoinko jo, että asuimme ihan oikeassa huoneessa bambuhelvetin sijaan? :D Tuuletinta ja telkkua piti käyttää ihan siitä ilosta, että meillä moiset olivat nyt saatavilla. Myöhemmin meille selvisi muita asiakkaita kuuntelemalla, että käytössämme oli hotellin kysytyin (paras?) huone, jopa Mekong-näköalalla ja ylimmässä kerroksessa tietysti. Ihan jees seiskataalaa:)

Kratiessa viivyimme kaksi yötä. Aika kului lähinnä saarielämästä toipuessa ja mukavuuksista nauttiessa. Saimme myös ensimmäiset kosketukset Khmer-keittiöön. Naudanliharuoat mahtavia, kasvissopat taas eivät ollenkaan niin hyviä kuin Thaimaassa tai Laosissa syödyt. Löysimme mukavan kirjakahvilan, missä kulutimme aikaa khmerin kielen olennaisimpia sanoja opiskellen ja viileästä varjoisesta sisätilasta nauttien.

Itsenäisyyspäivää päätimme lähteä viettämään pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Täällä hinnat nousivat sitten taas pääkaupunkimaisesti tupliin ja taso puolittui. Tosin majoitumme sviittihuoneistossa eli majoituksesta ei tällä hetkellä ole valittamista ;) Suomi Barin itsenäisyyspäivän ohjelmaan kuului Tuntemattoman sotilaan katselua dvd:ltä, hernekeittoa (Turun sinapilla!!) ja Finlandian nauttimista kun talo kerta moista tarjosi. Omistaja on asunut viitisen vuotta Kambodzassa ja näyttää viihtyvän isännän roolissaan mitä mainioimmin. Merja oli kovin onnellinen kun pääsi tämän kirjahyllystä itselleen kirjoja lainaamaan <3

Kävimme vielä loppuillasta tutustumassa Zeppelin Cafe-nimiseen paikkaan. Paikan pitäjä on linnoittautunut dj-saarekkeeseensa ja soittelee sieltä vinyyleiltä heviä ja rokkia kansan iloksi. Ihana paikka! Kyllä vinyyleissä vain on oma tunnelmansa, pakko sanoa.









4 kommenttia:

  1. Vai että hernerokkaa sinapilla. Ja taannoin korvapuusteja. Mitäs seuraavaksi? Mämmiä? :D

    VastaaPoista
  2. Teillähän on hyvä itsenäisyyspäivä,oliko kunnon rokkaa!Ainoastaan linnan juhlat puuttui kategoriasta.Minnekähän mahdatte seuraavaksi suunnistaa!Jättäkää riisipelloilla ja metsissä käyskentely laskuista pois,sillat ja muut,siellä kuulemma viikoittain jo astuu miinaan,olen lukenut blogeista.Täällä on lunta jonkun verran ja lisää satelee,teidän ei tarvi kärvistellä siellä.Siiri ja minä lähetämme terveisiä molemmille,pysykää terveinä ja olkaa varovaisia!

    VastaaPoista
  3. Ihan kunnon Rokkaa oli :) Seuraavaksi suuntaamme joko Siem Reapiin tai Sihanoukvilleen, molemmissa olisi tarkoitus käydä. Mutta koska lähdetään, sitä emme vielä tiedä! Pääkaupungissa on paljon nähtävää ja tekemistä.

    VastaaPoista
  4. Joopa joo. Joko ootte buukannu levin mökin? :)

    Käykää siem riepissa Dead Fish Tower barissa jos se on vielä olemas.

    Onpas muuten ihan naurettavan perseestä toi tän blogspotin käyttämä captcha. Perse repeää joka kerta kun koettaa noita tunnistaa

    VastaaPoista