lauantai 5. tammikuuta 2013

Koh Rong Samloen

Matka saarelle taittui kolmikerroksisessa laivassa. Tunnin puksuttamisen jälkeen laiva pysähtyi ja matkalaisilla oli mahdollisuus hypätä veneestä uimaan ja tai snorklaamaan. Heikki Urhea kävi hyppäämässä kattotasanteelta ja tienasi sillä ilmaisen cocktailin, joka tosin jäi krapuloinnin takia ottamatta :) Laivalla oli tarjolla lounasbuffa, mistä löytyi herkkuja monenmoisia. Suosikkimme oli paikallinen mausteinen porsassalaatti. Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta hyvää oli! Myös jälkiruokana olleet ananas ja vesimeloni maistuivat ja saipa Merja jopa elämänsä parhaan banaanin!

Laivasta siirryimme rinkkojen kanssa kumiveneeseen, jolla pääsimme lähemmäksi rantaa. Siis lähemmäksi, ei rantaan. Mikäs siinä, hyppäys sinivihreään veteen ja sitten olimmekin perillä Sun Island ECO Villagessa. Kotinamme toimii Campmaster-luksusteltta. Eipä olisi uskonut, että tulee Kambodzassa telttailtua viidakon läheisyydessä meren äärellä, mutta näin vaan pääsi käymään. Viihdyimme saarella niin hyvin, että päätimme ensin pidentää oleskeluamme yhdellä yöllä lisää ja lopulta vielä toisellakin.

Päivisin kävimme uimassa, ekohippeilimme keräämällä rannalta roskia pois ja simpukoita talteen, nautimme rauhasta mikä saarella vallitsi. Iltaisin istuimme "The Beach"-ravintolassa tai telttamme olohuoneessa kirjaa lukien. Nämä ravintolalaitokset olivat siis rannalle parin sadan metrin välein sijoitettuja majoitus- ja ravintolapalveluja tarjoavia "resortteja", joissa majoitusta reilulle 20 hengelle. Vähän majoja ja telttoja vankempia rakennelmia.

Uutta vuottakin tuli juhlittua, kun mokoma vaihtui juuri saarella ollessamme. Nappasimme Eco Villagen omasta ravintolasta pullon skumppaa mukaan ja kilistelimme sillä. Keskiyöllä olimme taas the Beachillä, jossa oli hiukan isommat bileet. Siellähän sitä skumppaa oli lisää tarjolla ja Merja mokoma erehtyi vielä tequilaa tilaamaan... Voitte kuvitella olot vuoden ensimmäisenä päivänä. Hohhoijaa, oli muuten kauhea krapula! Muutenkin kuivunut olo ja sitten vielä hikoilee melken neljänkymmenen asteen teltassa kuolemassa.

Vielä ennen saarelta lähtemistä kävelimme sen keskellä olevaan viidakkoon ihmettelemään apinoita! Olivat pieniä, suunnilleen oravan kokoisia ja vikkeliä kuin mitkä. Onnistuimme näkemään noin viisi, mutta koko ajan kuului ääntä ja tiesimme apinoiden jossain yläpuolellamme puiden latvuksissa olevan. Harmi kun ei saanut kuvaa niistä :)

Kuuden päivän saarirentoilun jälkeen oli aina siirtyä takaisin Sihanoukvilleen. Viisumi oli uhkaavasti umpeutumassa parin päivän päästä, tosin tiesimme selviävämme viiden dollarin päiväkustannuksella jos yliaikaa olisimme olleet.

Nyt olemme siis jättäneet Kambodzan jo taaksemme ja vietämme ensimmäistä kokonaista päivää Thaimaan puolella kaupungissa nimeltä Trat. Taas on totutteleminen "uuteen" kieleen, valuuttaan ja guesthousen tapoihin. Kambotzan guesthouse-kulttuurissa oli vallalla tuo miellyttävä suurenmaailman käytäntö, jossa tilatut ruuat, juomat ja muut ostokset lisätään huoneen piikkiin ja maksetaan lähtiessä. Pidimme toki itse terveellä epäluulolla aina omaa kirjaa piikistä, sillä heittoja suuntaan tai toiseen tapahtui aina, jopa joskus hienoista it-pohjaisista laskutusjärjestelmistä huolimatta. Mutta mutta, ketju on niin kestävä kuin sen heikoin lenkki, eli ihminen, länsimainen guesthousen pitäjä loppuillasta kännissä ja muu henkilökunta noin 100usd kuukausipalkan khmeerejä, joiden älymystö karsittiin geenipoolia rasittamasta noin 30v sitten. Ei silti, kovasti he yrittävät, mutta laskujen ja rahojen yhteenlaskuissa ei yritys-erehdys -tekniikka toimi. Kaikesta huolimatta aivan mahtava systeemi... Ravintolasta voi ruokailun tai juomien nappaamisen jälkeen lähteä vaan menemään, ilman että kiireistä henkilökuntaa on tarve häiritä. Toki suomalaisin silmin katsottuna absurdi hintataso vaikuttavat mielikuviin: fine-dining tasoiset pääruuat sähkö- ja vesijohtoverkottomalla saarella 5-10$ ja kylmä paikallinen olut 1,5$ ja kylmä Weihenstephaner Hefeweissbier 4,5$.

Huomenna tarkoitus lähteä Koh Changille, joka on saari, joten Internet-yhteydet saattavat olla harvassa.

























































6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Tuollaiset ravut ei varmaan olis kivoja varpaissa...hrrr

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Hyvät uudet vuodet!!! Ps. Heikki alkaa näyttää vieläkin gonahtaneemmalta ;)

    VastaaPoista
  3. On kyllä hienoja kuvia.Kohta näkymät ei ole noin värikkäitä,valkoista vaan.Toivon mukaan olette ladanneet akut täyteen että talvi menee kevättä odotellessa.Saat sitten kommentoida kuvia joskus kun on aikaa.Odotan kovasti jo keskiviikkoa että nähdään,pitääkö tuoda talvivaatteita mukana?
    Näkymisiin Äiskä!

    VastaaPoista
  4. Heikin isä tulee meitä kentältä hakemaan ja kaupassa käyttämään, tuuhan sä suoraan Ajurinkadulle sitten käymään <3

    VastaaPoista
  5. Tarkoitatko että tulisin keskiviikko iltana?

    VastaaPoista