What's the time? It's LAO TIME! :)

Lauantai kului suurimmilta osin Mekong-jokea risteillen. Oli miellyttävää lukea kirjaa ja torkkua, välissä aina maisemia tsiigaillen. Luang Prabangiin saavuimme viiden aikoihin, noin seitsemän ja puolen tunnin venematkan jälkeen.

Otimme huoneen ensimmäisestä kohtuuhintaisesta guesthousesta, käytyämme ensin parissa muussa kyselemässä vapaita huoneita ja hintoja. Yhdessä kehtasivat pyytää 40 dollaria yöltä! Meidän majapaikkamme tuli maksamaan 60.000 kippiä eli 6 euroa, ja kaksi pyykkikiloa maksoi kaksi euroa.

Suihkun jälkeen kävimme syömässä iltatorilla kinkkupatongit ja voi jessus, että oli hyvää! Myöhemmin löysimme itsemme Mojo-nimisestä jazzkahvilasta illallisen ja parin bissen merkeissä. Siellä tuli turistua chicagolaisen miehen kanssa, joka oli hurahtanut hyväntekeväisyyshommiin ja muuttanut kaakkois-Aasiaan niitä hommia tekemään. Oli todella kova mies puhumaan, mutta oli virkistävää vaihtelua saada kunnolla selvää vieraan ihmisen ajatuksista, täälläpäin kun ei oikein mitään yhteistä kieltä kenenkään kanssa ole ja ajatustenvaihto jää tasolle " kuinka paljon maksaa" jne.

Heti aamusta pesujen ja aamupalapatongin jälkeen etsimme uutta majoitusta, koska Heikki ei saanut viime yönä kunnolla nukutuksi aamukuudelta alkaneen mökän takia. Välillä kiekui kukko, välillä seinän takana paistettiin chiliä kovan metelin saattelemana. Onneksi läheltä löytyi mukavan oloinen guesthouse ja hintakaan ei noussut kovasti, vain 80.000 kippiin (1 euro = 10.000 kip). Respan luona on 15x30 metrin puolivarjoisa puutarha, jossa kuumaa keskipäivää voi viettää kylmää Beer Laota siemaillen. Täällä 0,64l maksaa 10.000 kip, joten oikein kelpo paikka. Kyseisellä panimolla on maassa oman ilmoituksen mukaan melkoinen markkina-asema, 99%. Sirpillä ja vasaralla varustetut punaliput liehuvat edelleen yksittäisten talojen kulmilla, mutta syytä niihin on kulttuuria tuntemattoman vaikea päätellä. Ehkäpä suhteet Moskovaan ovat vieläkin kunnossa.

Rahat ovat vain seteleitä , eikä niistä meinaa saada mitään selkoa, vaan niitä pitää tutkia huolella ja hartaasti, ettei tule huijatuksi, eli pakkotipattua tarjoilijaa. Paikalliset mielellään kun eivät viitsi vaivata turistia tuomalla vaihtorahoja takaisin. Paljon helpompaa veloittaa pyöristämällä loppusumma ylöspäin lähimpään kymppitonniin.

Laosin Luang Prabang vaikuttaa yleisesti olevan hieman Thaimaan Chiang Maita kalliimpi. Maata vaivaa käsityksen mukaan erittäin vakava köyhyys ja vaatimaton 60% työttömyys, joten turistit vetävät lypsylehmän roolia mallikkaasti. Monissa ravintoloissa on paikallinen ruoka ollut kylteissä ja listoissa 3-4e per annos, joten kaksoishinnoittelu on ilmiselvää. Thaimaassa oli mukava huomata, että katukeittiöissä paikalliset maksoivat myös täysin samaa hintaa. Täällä vastaavanlaisen salapoliisityön tekee lähes mahdottomaksi setelien hankala etäältä tunnistettavuus, kolikoiden puute ja laskuissa vähän totuttua suuremmat summat, eli satojen tuhansien tasoa, hehe.

Tänään käytiin myös Laosin puolella ensimmäistä kertaa automaatilla nostamassa maksiminosto tottakai, miljoona kippiä, eli 100€. Aussi&Uusi-Seelantilaisen pankin automaatit hyväksyvät myös 2 milj. noston, mutta ainuttakaan sen pankin automaattia ei ilmeisesti tässä kaupungissa ole. Suoritettujen nostojen lukumäärä on tietysti toivottavaa pitää vähäisenä, jotta välityskulut saisi minimoitua. Perspektiiviä antaa suoritetut automaattinostot Thaimaan puolella, 256 euron edestä paikallista valuuttaa tuli välityskuluja 8,5 euroa, eli 3,3%. Ja näin livahti kahdeksan thai-lounasta Visa Corporationille USA:han.

Emme ole vielä tehneet päätöstä kuinka kauan täällä viivymme ja mihin seuraavaksi menemme. Blogipostauksien valokuvat raahaavat jäljessä koska intternets ei yksinkertaisesti aina toimi riittävän nopeasti ja yhtäjaksoisesti kuvatiedostojen lähettämiseen. Seuraillaan tilannetta.